TOPIN MAATILA

Topin Maatila on erikoistunut luomu marjanviljelyyn, ja erityisesti Pohjolan sinisten herkkumarjojen, makeiden pensasmustikoiden luomuviljelyyn, jonka parissa tila on tehnyt uraa uurtavaa työtä pensasmustikan luonnonmukaisen viljelyn kehittäjänä ja luomu pensasmustikan käytön edistäjänä. Topin Maatilan viljelemissä pensasmustikoissa kyseessä on maultaan aivan eri marja kuin ulkomailta tuodut pensasmustikat. Topin Maatilalla on tänä päivänä noin 7000 tainta pensasmustikkaa, ja marjat myydään valmiiksi poimittuna pääosin suoraan Topin Maatilamyymälästä. Lisäksi Topin Maatilan luomu pensasmustikoita voi olla saatavana elokuussa sadonkorjuun aikaan muutamissa Kuopion marketeissa satotasosta riippuen. Torilta Topin Maatilan luomu pensasmustikkaa ei saa.

LUOMU MARJOJA

Lisäksi Topin Maatilalla on viljelty pienimuotoisesti luomu mansikkaa ja tyrniä. Oman tilan tuottamina niitä on saatavana satokaudesta riippuen hyvin pieniä määriä, koska olemme keskittyneet pensasmustikan luomuviljelyyn. Pääosan Topin Maatilamyymälässä myytävistä muista luomu puutarhamarjoista (muista kuin pensasmustikoista) tuottavat yhteistyökumppanimme, kokeneimmat pohjois-savolaiset luomumarjatilat.

Luomumarjakauppa on tilan tärkeintä kauppaa, ja se tuo asiakkaita eri puolilta Suomea pitkienkin matkojen päästä. Jos haluat tilata luomumarjoja, niin tee se hyvissä ajoin. Tilaamalla ennakkoon luomu marjat, varmistat niiden saannin. Asiakkaat kutsutaan noutamaan luomu marjatilaukset tilausjärjestyksessä. Katso tilausohjeet tästä.

Tiesitkö: Topi Laitinen on perustanut marjatilan Muuruvedelle jo vuonna 1991 ja Alatalon luomumarjatila siirtyi heti 1990-luvun alussa luomuun. Ensin vuonna 1991 tila siirtyi siirtymävaiheeseen, ja vuodesta 1994 saakka tilan tuotanto on ollut luonnonmukaista viljelyä virallisesti. Ensimmäiset pensasmustikat tilalle istutettiin vuonna 1992. Nyt Alatalon luomumarjatilan toimintaa jatkaa Topin Maatila. Topin Maatilalla on omassa viljelyssä n. 3,5 ha ja muut tilan pellot on vuokrattu luomuviljelyyn yhteistyökumppanille. Luomu on tilan sydämessä.

Topin Maatila on Topin Maatilamyymälän yhteydessä samassa pihapiirissä.

Ilman lupaa tilan pelloille ei saa mennä. Jos haluat tutustua luomu pensasmustikan viljelyyn, niin siitä on sovittava kanssamme etukäteen.