Topin Maatilamyymälä on rohkeasti kantaaottava yritys, alansa edelläkävijä niin Suomessa kuin rajojemme ulkopuolellakin. Ympäristötietoisuuden herääminen on aikamme haaste. Topin Maatilamyymälä pyrkii omalta osaltaan edistämään kestävämpää elämäntapaa, jossa sekä ihminen että ympäristö voivat hyvin – nyt ja tulevaisuudessa!
Topin Maatilamyymälä perustettiin Toivon päivänä 4.6.1999 myymälän kanssa samassa pihapiirissä toimivan Alatalon luomutilan, nykyiseltä nimeltään Topin Maatilan, yhteyteen. Oman tilan tuotteista tärkeimpiä ovat ne makeat luomuviljellyt pensasmustikat, mutta pääosan myymälän valikoimasta muodostavat muilta tuottajilta ja valmistajilta tulevat luomu- ja ekotuotteet sekä käsityöt ja lahjatavarat. Arvostamme kotimaisuutta ja suosimme ensisijaisesti lähellä tuotettua, mutta ainakaan toistaiseksi esim. monet mausteet, etelän hedelmät ja kahvinpavut eivät kasva täällä Pohjolassa myyntitiskeille asti – ja siksi löydät meiltä myös mm. monia reilun kaupan luomutuotteita kuten kahvia, teetä, kaakaota, suklaata ja banaania.
Monipuolisuus on valttimme, ja olemme halunneet tarjota vaihtoehtoja ekologisempaan kuluttamiseen ja elämäntapaan kautta elämisen kirjon. Koko ajan valikoimamme elää – uutta tulee ja jotain karsiutuu – kuten elämässäkin! Ennakkoluulottomasti, mutta peräänantamattoman tarkasti seuraamme tuotekehitystä ja valitsemme parhaat palat päältä – juuri sinulle!
Yhteystiedot:
Topin Maatilamyymälä
Kaartotie 8
73460 Muuruvesi
Topi Laitinen puh. 0400 780 575
Niina Laitinen puh. 050 5366 278